Erna Huskon kamala veneretki – puremia ja merisairaus

Onneksi Ernan isä nautti ja Ernakin lopuksi.

Julkaistu:

Sometähti Erna Husko on tällä hetkellä lomailemassa Balilla, jonne hän on lentänyt tälle talvelle jo toistamiseen. Tällä kerralla hänen mukanaan on hänen oma isänsä, jolle matka tuli tyttäreltä yllätyksenä.

Lue myös: Balille matkanneen Erna Huskon upeat loma-asut – katso

Tytär on vienyt isänsä veneretkelle, jonka aikana tapahtui useampi ikävä asia. Se ei tuntunut haittaavaan ainakaan isää, joka nautti snorklaamisesta. Lopulta Ernakin uskaltautui samaan, mutta ennen sitä hän kärsi.

– Varattiin vene ja mennään uhmaamaan meidän elämiämme tuonne merelle, kirjoitti Erna jo ennen veneeseen menoa.

Seuraavaksi nähdään kuva, jossa Erna makaa veneessä pahoinvoivan näköisenä. Hän kertoo veneen olevan pieni ja kuinka sataa kaatamalla keskellä merta. Venekään ei meinannut ensin käynnistyä.

Ernan huono olo tuntuu pahentuvan, eikä tässä vaiheessa ole nähty vielä mitään veneretkeen liittyvää mukavaa asiaa.

– Niin ulkopuolella mukavuusaluetta. Vihaan merta ja uimista, varsinkin sateessa, kirjoittaa Husko seuraavaksi.

Veneretki osoittautui lopulta hyväksi ideaksi

Lopulta nähdään veneretken parhaat hetket. Se tarkoittaa Ernan isää, joka nauttii vedenalaisten ihmeiden katselemisesta.

– Minut tekee onnelliseksi, kun näen miten iskä pääsee kokeen näitä hetkiä. Kuulemma ilman minua hän ei olisi ikinä päässyt kokemaan tätä elämänsä aikana. Lahja on mennyt oikeaan osoitteeseen, kirjoittaa tytär.

Lopulta Ernakin sai kerättyä rohkeutta ja hyppäsi veteen.

– Aamupäivä saldo: 2 x snorklausta, 3 x meduusan puremaa, hyvä mieli ja pieni merisairaus, kirjoittaa Erna lopuksi.