Hämeen Sanomat kertoo sivuillaan, että elokuvavuokraamo Makuuni on hakenut käräjäoikeudelta konkurssia.
Makuuni on toiminut peräti vuodesta 1985 lähtien. Sillä on ollut yli kolmekymmentä liikettä ympäri Suomen.
Lähivuosina Makuuni on keskittynyt lähinnä makeisten myyntiin.
Hämeen Sanomien kertoo, että yhtiön myynti on viime vuosina romahtanut, ja se haki kesäkuussa yrityssaneerausta. Vuonna 2016 yhtiö teki hieman yli miljoonan euron tappiot vajaan seitsemän miljoonan liikevaihdolla.
Hämeen Sanomien uutisen löydät täältä.