Hämmentävä video: Mies ottaa kannabista Parkinsonin järisyttäviin oireisiin – tässä tulos 20 minuutin jälkeen

25.09.2016

Ian Frizell sai Parkinsonin taudin diagnoosin viisi vuotta sitten, mutta hän on kärsinyt vähitellen pahenevista oireista, joista vapina on yksi, jo yli kaksikymmentä vuotta. Hän on käynyt myös aivosimulaattorileikkauksessa vakavan sairautensa vuoksi.

55-vuotias britti halusi kuvata, mitä höyrystetty kannabis tekee hänen oireilleen. Vapina on poissa. Hän demonstroi asiaa videolla.

Mies kertoo ettei hän halua syödä reseptilääkkeitä oireisiinsa. Hän ottaa kannabista, ja vapina on poissa parissakymmenessä minuutissa.

Tuoreessa aloitteessa, jonka ovat allekirjoittaneet poliitikot yli puoluerajojen, vaaditaan kannabiksen lääkekäytön laillistamista. Se perustuu raporttiin, jonka on koonnut neurologin professori Mike Barnes. Hän väittää, että kannabis voi lievittää kroonista kipua, pahoinvointia ja esimerkiksi solunsalpaajista aiheutuvaa oksentelua.

Lisää luettavaa