Helena Ahti-Hallbergin kauhun hetket – ”Elämä ei aina etene suunnitellusti”

Tuollainen tilanne on varmasti säikäyttänyt.

11.07.2025

Perheensä ja koiransa kanssa lomaa Espanjassa omassa talossaan viettävä Helena Ahti-Hallberg kertoo kauheasta tilanteestaan. Hän ei ole voinut nauttia sen takia viime päivinä lomastaan. Se on aiheuttanut sekä huolta että valvottuja öitä. Hän kertoo remonttiraporttienkin viivästyneen tämän kauhean tilanteen takia, joka liittyy perheen koiravanhukseen.

– Olen ollut niin huolissani meidän rakkaasta Fixu koirasta, etten edes ole uskaltanut kirjoittaa asiasta, kertoo Helena.

Lue myös: Helena Ahti-Hallbergin ovikello soi kahdeksalta – sen jälkeen asiat eivät ole ennallaan

Helenan mukaan koira oli voinut huonosti jo viikonloppuna ja edessä oli ollut eläinlääkärikäynti. Eläinlääkäri oli määrännyt koiran leikkaukseen, mutta Helena ei ollut ensin halunnut sitä. Hän kertoi päättäneensä, että yli 15-vuotiasta koiraa ei enää leikata tai nukuteta.

Koira oli lopulta pakko leikata

Koira on nyt kuitenkin leikattu, koska sitä suositeltiin röntgenkuvien ja verikokeiden perusteella. Kyse oli kohtutulehduksesta.

– Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen oli kamala, ei hetkeäkään unta kenellekään meistä. Tiistai aamulla taas eläinlääkärin ovella, saatiin vähän vahvemmat lääkkeet, kertoo Helena.

Helena kertoo julkaisunsa lopussa kaiken olevan nyt hyvin.

Lue myös: Helena Ahti-Hallberg kertoo hurjasta saavutuksestaan Espanjassa

– Haavat parantuvat ja lyhyet lenkit jo onnistuvat. Vesi ja ruoka maistuvat valikoidusti, eli vaan erityisherkuilla mennään. Elämä ei aina etene suunnitellusti. Onneksi nyt kävi hyvin, Fixu toipuu, toteaa Helena.

Koira on ollut huonossa kunnossa aiemminkin ja tämäkin kerta päättyi hyvin.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.