Helsingin rautatieasema roihusi tulessa – ilmakuva, joka jäi historiaan!

Asema on ollut tulessa, tiesitkö siitä?

14.06.2023

Moni tämän päivän kulkija ei tiedä, että Helsingin rautatieasemalla on roihunnut oikein kunnolla. Tämä tapahtui vuonna 1950 eli päivälleen 73 vuotta sitten.

Pelastustieto-sivusto kertoo, että ensimmäinen hälytys saatiin palokellosta noin 16.40 ja täyshälytys annettiin tuntia myöhemmin. Palokunnan saavuttua Kaivokadulle todettiin savua tupruavan rautatieasemarakennuksen Kaivokadun puolella olevasta ullakosta ”II-luokan ravintolan yläpuolelta”.

Palo oli saanut alkunsa ravintolan hissistä.

Ullakko tuhoutui, mutta ihmishenkiä ei onneksi menetetty. Junaliikennettäkään ei keskeytetty, vaan junien lähtöpaikat vain siirrettiin kauemmaksi asemarakennuksesta. Savupilven kerrotaan näkyneen Turkuun asti.

Kaikkiaan seitsemän palomiestä sai savumyrkytyksen tässä tulipalossa, minkä lisäksi yksi heistä loukkasi lonkkaluunsa, Pelastustieto kertoo.

Katso ilmakuva:

Lisää luettavaa