Henna Kalinainen pohtii julkisuuttaan: – Kasvoi kasa paskaa!

Henna Kalinainen on kasvanut julkisuudessa 17-vuotiaasta nuoresta aikuiseksi naiseksi.

09.04.2019

Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen pohtii tuoreessa blogipostauksessaan julkisuutta hyvine ja huonoine puolineen. Hän on päättänyt tarttua aiheeseen hiljattain julkaistun lehtijutun innoittamana. Hennaa närästää se, että ainoastaan toinen osapuoli on saanut kertoa näkemyksensä.

Reality-tähti myöntää olleensa 17-vuotiaana innoissaan siitä, että sai julkisuuden myötä huomiota. Vuosien varrella nainen on kuitenkin saanut kantapään kautta oppia sen, ettei julkisuutta voi hallita. Kaikki tai ei mitään, ei voi ottaa rusinoita pullasta ja valita vain positiivista kirjoittelua.

-Nyt minä olen juuri siinä tilanteessa, että kärsin siitä, minkä siemenen pistin kylvämään. Siitä kasvoi kasa paskaa! Henna tiivistää. 30 vuoden aikuisen ikään ehtinyt nainen toivoo, että ihmiset tulisivat juttelemaan hänen kanssaan. Hän haluaisi antaa itsestään realistisen kuvan, joka ei pohjaudu lehtijuttujen aiheuttamiin ennakkoluuloihin.

Henna blogi täällä.

Lisää luettavaa