Henri-niminen mies joutui pyörävarkauden uhriksi. Kerran luennolla netissä surffaillessaan hän kirjoitti pyöränsä nimen googleen – ja sydän hyppäsi kurkkuun.
-Mun pyörä, sitä kaupiteltiin Kupittaalla!
Henri päätti keksiä juonen. Hän tapasi hämärämyyjän naamatusten, mutta oli soittanut sitä ennen poliiseille, jotka ilmestyivät taustalle siviiliautolla.
Kun pyörävaras alkoi availla pyörän lukkoa (Henri oli unohtanut lukita pyöränsä ja siksi avain oli jäänyt paikalleen), Henri päätti toimia.
-Annahan minä, hän totesi ja alkoi kaivaa taskustaan vara-avainta. Varas äimistyi.
Seurasi liuta konnakeijon selityksiä, mutta poliisi korjasi hemmosen talteen.
Henrin tarina julkaistiin Feissarimokissa, jonka kommenttiosuuksissa Henriä ylistetään loistavasta tempusta. Jokunen uskaltaa epäillä hauskasti kirjoitetun ja ylidramatisoidun tarinan paikkansapitävyyttä varsinkin poliisien osalta, mutta tarina on tiettävästi aivan tosi.
Pyörävarkaudet varsinkin suuremmilla paikkakunnalla ovat hyvin yleisiä. Nappaamalla yhden pyörävarkaan poliisi ei luonnollisestikaan ”nappaa vain yhtä pyörävarasta”, vaan antaa signaalin tälle nimenomaiselle ja muille vastaaville: näitäkin asioita ratkaistaan, nämä eivät ole täysin vähäpätöisiä asioita, pitäkää varanne.
Sitäpaitsi, kuinka monta kertaa pyörävarkaan tai -trokarin koti- tai muihin tiloihin tehty kotietsintä on paljastanut useita muita samanlaisia tapauksia.
Niin, aika monta kertaa.