Hobitti-arvio: Fantasiafania hellitään monin tavoin

Julkaistu:

Tänään saa ensi-iltansa yksi vuoden odotetuimpia elokuvia: J.R.R. Tolkienin Hobittiin perustuvan elokuvatrilogian keskimmäinen osa Smaugin autioittama maa. Viime jouluna teattereihin tullut ykkösosa Odottamaton matka ei saanut aivan yhtä suurta hehkutusta osakseen kuin Taru sormusten herrasta -elokuvat, vaikka siitä suuri menestys tulikin.

Kakkososa Smaugin autioittama maa on ennakkoarvioiden perusteella parempi kuin ykkösosa.

Fantasiafania hellitään monin tavoin: on örkkejä, muodonmuuttajia, jättihämähäkkejä, haltioita, huikeita fantasiavaltakuntia ja ennen kaikkea mitä komeimmin toteutettu lohikäärme, kirjoitetaan Episodin arviossa.

Episodin arvostelija Jouni Vikman kirjoittaa, että onkin mukavampaa, että päähenkilöistä opitaan uusia puolia hieman vaivihkaa, ilman edellisen osan ristiriitaa slapstick-huumorin kanssa. Onkin kiinnostava seurata kuinka aarteet – jo löytyneet ja käsien ulottuvilla olevat – vaikuttavat päähenkilöiden toimintaan ja asettavat heidän aikaisemmat toimensa ja sankarillisuutensa hieman erilaiseen valoon.

Lue koko Episodin arvio täältä.