Hollywoodin seksikkäin henkilö on uudessa sarjassa täysin tunnistamaton – miten voi täydellisestä saada näin ruman, katso itse!

Mieletöntä!

Julkaistu:

Ennen tulevaa Batman-elokuvaa pääsemme nauttimaan Colin Farrellin suorituksesta Pingviininä.

Tulevasta The Penguin -sarjasta saatiin esimakua uuden trailerin muodossa. Sarja saapuu HBO:lle vasta ensi vuonna, mutta kanava päätti kiusoitella katsojia jo nyt paljastamalla hieman sen tapahtumia.

Myönnettävä on: kyllähän tuo hienolta näyttää, ja yhä edelleen on ihailtava sitä, kuinka tunnistamattomaksi Colin Farrell on saatu meikattua.

Sarjassa on yhteensä kahdeksan jaksoa.

Katso video alta.

Youtube video

 

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi