Hääpäivä on yleensä jo itsessään onnellinen ja merkityksellinen päivä. Erään pariskunnan kohdalla tämänvuotinen merkkipäivä sai vielä kosolti lisäonnea.
Toinen puolisoista oli pelannut samoja lottonumeroita jo parin vuoden ajan. Numerot olivat kulkeneet mukana arvonnasta toiseen ilman suurempaa menestystä, mutta hän oli jatkanut sitkeästi eikä ollut vaihtanut niitä.
Hääpäivänä kärsivällisyys palkittiin.
Numerot osuivat ja toivat 86 000 euron voiton.
Pelaaja meni kertomaan uutisen puolisolleen ja sanoi, että hänellä oli tälle isompi hääpäivälahja. Samalla hän kertoi voittosummasta.
Puoliso ei ensin uskonut asiaa, vaan tarkisti numerot itse.
Lue myös: Suomeen miljoonatason voitto, täällä asuu onnellinen
Lue myös: Jo 190 miljoonaa euroa! Eurojackpot suosii tätä aluetta oudosti – pitäisikö tässä muuttaa sinne?
Pelaaja aikoo jatkaa samojen onnennumeroiden käyttämistä myös tulevissa arvonnoissa.
Tapaus sattui Yhdysvalloissa Etelä-Carolinassa ja aiheesta uutisoi tuoreeltaan People.