Minttu Kaulanen leikattiin – kertoo taustoista nyt itse

Minttu oli luullut lihonneensa.

Julkaistu:

Yrittäjä Sampo Kaulanen kertoi eilen somessa vaimonsa Minttu Murphy-Kaulasen joutuneen leikkaukseen.

Lue myös: Sampo Kaulanen vakavana vedet silmissä – Minttu-vaimo joutunut leikkaukseen

Sampo on jo kertonut Mintun leikkauksen sujuneen hyvin. Mintulta leikattiin kohtu, koska sieltä löytyi niin paljon myoomia.

Minttu kertoo nyt sometarinoissaan tapahtumista itse. Siitä selviää tilanteen lähteneen liikkeelle kierukanvaihdon yhteydessä, jolloin lääkäri oli löytänyt Mintun kohdusta jotain poikkeavaa.

– Hän sanoi, että minulla on valtava kohtu. Ajattelin, että olen lihonut. Kun olen muutenkin persevä ja reitevä, ei massalla ole enää, mihin mennä. Sen on tarvinnut tulla eturepuksi, kertoo Minttu sometarinoissaan.

Minttu oli oireillut, mutta laittanut oireet vaihdevuosien piikkiin

Mintulla oli ollut kovia kipuja, mutta hän oli laittanut ne vaihdevuosien piikkiin. Kyse ei ollut myöskään lihomisesta, vaan myoomat olivat olleet todella suuria.

– Minulla oli vauvan pään kokoiset myoomat, toteaa Minttu.

Minttua ei haitannut, että kohtu otettiin pois. Hän ei edes ajatellut tilanteessaan muita vaihtoehtoja kuin sen poiston.

– Olen oman osuuteni tähän maailmaan tehnyt lasten osalta. Minulla on kolme omaa ja yksi bonuslapsi, eiköhän se riitä, hän toteaa.

Mintun sometarinoita kohdunpoistosta voi katsella 24 tunnin ajan.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi