Huippunäyttelijää kusetettu kiinteistökaupoissa – kallis pieti!

13.06.2014

Susan Sarandon on tullut jymäytetyksi pahemman kerran. Näyttelijätär on haastanut entisen taloudellisen neuvonantajansa oikeuteen selkänsä takana vehkeilystä.

Mies oli saanut vakuutettua Sarandonin sijoittamaan valtavan summan rahaa kiinteistöbisnekseen. TMZ-sivuston saamien tietojen mukaan kyseessä olisi jopa 10-20 miljoonaa dollaria.

Myöhemmin tähdelle selvisi, että mies itse ja hänen poikansa olivat bisneksessä mukana, vaikka hänelle ei kerrottu asiasta. Sopimuksessa oli kohta, jonka mukaan hän ei pystyisi saamaan takaisin kuin puolet sijoittamastaan rahasta mahdollisen osuuden myynnin jälkeen. Kaiken huipuksi Sarandonin yrityksen kassa oli mennyt aivan kuiviin, eikä hänellä ollut minkäänlaista maksuvalmiutta jäljellä.

Näyttelijä antoi miehelle potkut viime vuonna.

Kuva David Shankbone

Lisää luettavaa