Huumeissa invamopolla pitkin Lahden jalkakäytäviä – jalankulkijat hyppivät edestä pois

Erikoinen päihtymysepäily Lahdessa.

24.05.2020

Poliisi epäilee mieshenkilöä Lahdessa muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta.

Hän kaahaili perjantaina kaupungilla invamopolla jalkakäytävillä niin, että vastaantulijat joutuivat väistelemään ja hyppimään tieltä. Invamopo oli myös kaatunut kesken ajelun.

Kuljettaja puhalsi yli kaksi promillea ja lisäksi epäillään, että hän on käyttänyt huumausaineita.

Henkilö ei ole liikuntaesteinen lainkaan, joten hänellä ei ole ollut mitään tarvetta huristella invamopolla. Hän ei myöskään ole kertonut mistä kulkupelin sai käyttöönsä. Poliisi tutkii asiaa.

 

Lisää luettavaa