Iida Ketola ei tajunnut uuden harrastuksen vaaraa – ”Humps vaan ja havahdut maasta”

Onneksi ei käynyt kovin pahasti.

29.07.2025

Mediapersoona ja kampaaja Iida Ketola on löytänyt uuden harrastuksen. Hän ei ole kuitenkaan uskonut, että sitä harrastaessa piilee vaara. Hän on saanut siitä varoituksen, mutta huonosti kävi silti.

Iida kysyy ensin someseuraajiltaan, miksi kukaan ei ole kertonut polkujuoksun olevan kiva harrastus. Sen jälkeen hän kertoo haaveristaan sen parissa.

– Maiju varotteli et muista sit katsoa koko ajan jalkoihin, ku se on humps vaan ja havahdut maasta, ja olin sillee ”joo, joo, onhan siinä aikaa reagoida” MUT TOTTA TOSIAAN kaikki kävi niin nopeesti et yhtäkkiä oli vaan otsa maassa ja mitään tehtävissä, kertoo Iida tapahtumista polkujuoksun parissa.

Iidan julkaisussa on useampi kuva. Niistä kahdessa viimeisimmässä nähdään, kuinka hänen otsassaan on jälki kaatumisesta polulla.

Iida kertoo, ettei kaatumisessa käynyt pahasti.

– PS. Ei käyny kuinkaan ja tositreenikaveri ottaa ensin kuvan ja vasta sitten kysyy tarviiko ylösnousuun apua, as you can see, kertoo Iida.

Muutama Iidan seuraajista on jo kertonut olevansa samaa mieltä, että polkujuoksu on mukavaa. Iidan Julkaisu löytyy täältä.

Iida esitteli aiemmin uuden lempikukkansa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.