Ikinuori Anitra Ahtola täytti 53 vuotta – ei uskoisi

Anitra ei näytä ikäiseltään.

28.07.2025

Vuoden 1996 Miss Suomen 1. perintöprinsessa Anitra Ahtola on viettänyt tovi sitten syntymäpäiväänsä. Hänen itsestään julkaisemien kuvien perusteella on vaikea uskoa, että hän täytti 53 vuotta.

– 53 vuotta tänään. Taas on elämää tullut koettua yhden vuoden verran enemmän. Vaikka syntymäpäivät sinänsä tämän ikäisenä eivät enää ole sellainen iso juttu, on kuitenkin ihana olla jotakin erityistä päivässä. Tällä kertaa on onni viettää päivää rakkaiden kanssa, kertoi Anitra syntymäpäivästään.

Anitra kertoo julkaisussaan, kuinka vanheneminen ei kauhistuta häntä ja hän ajattelee olevansa juuri sopivan ikäinen. Hän paljastaa myös viettävänsä syntymäpäivänsä ja koko viikon lomailun merkeissä lastensa kanssa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Anitran lapset ovat jo aikuisia

Syntymäpäiväänsä juuri viettänyt Anitra on tanssikouluyrittäjä. Hänellä on oma tanssikoulu, joka on perustettu jo vuonna 1999. Se on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista tanssikouluista.

Anitran uusperheeseen kuuluu kuusi lasta. Heistä nuorin ja Anitran biologinen lapsi Anina on syntynyt vuonna 2007. Hän on täyttänyt huhtikuussa 18 vuotta. Aninan isä on Anitran ex-puoliso Jouni Janatuinen.

Toinen Anitran pojista on tanssija Alex Komulainen. Hänen isänsä on Jari Komulainen, joka oli ennen Anitraa naimisissa presidentti Mauno Koiviston tyttären Assi Koiviston kanssa.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.