INXS-yhtye julkaisi hiljattain teaserina klipin yhtyeen uudesta kipaleesta, jolla saimme kuulla orkesterin uutta laulajaa. Yhtye ei kuitenkaan paljastanut laulajasta muuta kuin, että tämä on irlantilainen. Paljastuksen vuoksi laulajaksi epäiltiin Bonoa tai jopa Rea Garveyta. Epäilykset ovat kuitenkin olleet vääriä ja yhtyeen uudeksi kultakurkuksi onkin paljastunut Ciaran Gribbin.
Gribbin on muun muassa kirjoittanut Madonnan singlen, Celebationin. Hän on myös laulanut taustoja Snow Patrolin kipaleella Eyes Open. Gribbin on tehnyt jo demonauhoituksia INXSin kanssa ja lähtee orkesterin kanssa kiertueelle marraskuussa.
Lähde: Antimusic