Ilta-Sanomat uutisoi tuoreeltaan Maajussille morsian -ohjelmasta tutun Sika-Harrin saamasta vankeustuomiosta.
Ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella esiintynyt ja legendaariseen suosioon päätynyt Harri Ojala ja hänen puolisonsa saivat tuomion Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Ojala tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rangaistus on vankeutta, joskin ehdollisena.
60 päivän tuomion lisäksi tulee 25 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa 1 500 euroa. Vaimo tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta 40 päivän tuomioon. Hän sai 20 päiväsakkoa eli yhteensä 220 euroa. Molemmille tuli 80 euron rikosuhrimaksu maksettavakseen.
Molemmat tunnustivat kuulusteluissa rikoksensa, joka tapahtui kesäkuussa viime vuonna. Sika-Harri Ojalalla oli veressään 1,65 promillea.
Pari oli tulossa tanssitapahtumasta, kun he päättivät autoilla kotiin.