Tv-persoona Maisa Torppa hakee avioeroa. Asiasta uutisoi ensinnä Ilta-Sanomat.
Maisa on jättänyt eropaperit yksin Uudenmaan käräjäoikeuteen syyskuun lopussa.
Maisa ja Mikko avioituivat ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2020. Avioliitto kesti siis vajaa viisi vuotta.
– Kaikki on hyvin. Olen useamman vuoden elänyt niin yksityistä elämää kuin vain voin. En esimerkiksi jaa sosiaalisessa mediassa juuri mitään arjestani, Torppa sanoo Ilta-Sanomille.
Maisa Torppa on hakenut aiemminkin eroa, mutta silloin Maisa veti eron pois seuraavana päivänä. Vuosi oli 2021.
-Ajattelin syvässä epätoivossa, että meidän on pakko erota, jotta tämä kiusaaminen loppuu, Torppa kirjoitti julkisuuteen tuolloin.
Torppa on ollut aiemmin kihloissa Toytota-tallin päällikön ja rallikuski Jari-Matti Latvalan kanssa.