Itsensäpaljastelija kohtasi naisen, jolle ei olisi kannattanut paljastella

Joutui nippuun ennen kuin ehti kissaa lausua.

Exhibitionisti iski Bostonissa, Yhdysvalloissa, lenkkipolulla. Hän näytteli elintään naiselle, mutta kun tämä tapahtui saman naisen kohdalla jo toisen kerran, nainen päätti toimia. Häntä alkoi korpeamaan moinen hulluttelu. Asiasta kirjoittaa brittilehti Metro.

Nainen hyökkäsi miehen kimppuun, niputti tämän hallintaotteella alta aikayksikön ja runttasi maahan. Sitten hän alkoi huhuilla muille, että näiden tulisi soittaa poliisi.

Vätyskansalaiset eivät siihen kyenneet, joten nainen päätti lopulta toimia yksin. Siinä vaiheessa kun hän kaiveli puhelinta pussukoistaan, miehen onnistui kuitenkin ottaa jalat alleen. Hän siis karkasi, tosin opetuksen saaneena.

Mies ei tiennyt, että nainen oli taistelukoulutuksen saanut ja Israelin armeijassa taistellut sotilas.

 

Aiheet: