Jaajo Linnonmaalle on käynyt kuten monelle muulle suomalaiselle tänä(kin) jouluna. Sitä on tullut ahdettua sisäänsä niin paljon erilaisia ruokia, ja niin paljon, että ähkyhän siitä seuraa.
Nyt hän on jo onnistunut tekemään varovaisen ensimmäisen kävelylenkin. Kuvassa hänen kasvonsa eivät näy erityisen hyvin, mutta pieni vaivalloinen irvistys naamataulusta on luettavissa.
Lue myös: Huvittava kuva Jaajo Linnonmaasta leviää – ”oletko sä tässä pisulla?”
Jaajo päivittää minkä keuhkoiltaan ilmaa saa:
-Tänä jouluna haluan kiittää teitä, rakkaat kinkku, kalkkuna ja laatikot. Kiitos ihanasta turvotuksesta ja olosta, jossa housujen nappi käy elämänsä kovinta kamppailua ja peilikuva näyttää siltä kuin olisin nielaissut sohvatyynyn. Kiitos myös siitä, että muistutitte miltä tuntuu hengittää vähän lyhyemmin, mutta syödä vähän pidemmin.
Lue myös: Jaajo Linnonmaa avautui – tunteikas päivitys Janni Hussille! ”Todella rakas…”
Jaajo toteaa, että tänäkin vuonna mentiin tutulla teemalla: liikaa kaikkea, liian nopeasti ja ehdottomasti vielä lisää “koska jouluhan on vaan kerran vuodessa”.
-Nyt on taas aika sanoa heipat. Nähdään vuoden kuluttua. Kuva otettu ensimmäiseltä varovaiselta kävelylenkiltä, jossa ainoaksi positiiviseksi asiaksi mainittakoon raikas ilma ja aurinko, Jaajo irvistää.
Kuva alla tai tästä linkistä.