Janakkalasta oleva mies pitää pilkkanaan poliisia ja lakia – näin hän jälleen sähläsi

Poliisi otti miehen vihdoin kiinni rikoksesta epäiltynä.

26.03.2021

Poliisi nappasi rattijuopon viime yönä Janakkalassa. Asiasta ilmoitti hätäkeskukseen sivullinen, joka oli nähnyt huteranoloisen kuskin pysähtyneen bensa-asemalla.

Kun poliisipartio saavutti auton, se havaitsi itsekin, että auto seilasi voimakkaasti. Poliisit ajoivat rinnalle, mutta kuski ei kiinnittänyt poliisiautoon mitään huomiota.

Lopulta mies reagoi poliisiauton hälytysääneen ja pysähtyi moottoritien reunaan.

Mies puhallutettiin. Hän hönkäisi törkeät eli yli kaksi promillea. Kyseessä on poliisin vanha tuttu, joka käytöksensä perusteella mitä ilmeisemmin pitää virkavaltaa ja lakia pilkkanaan.

Miestä on nimittäin vuoden sisällä epäilty törkeästä rattijuopumuksesta jo kahdeksan kertaa ennen tätä tapahtumaa. Tämä oli yhdeksäs kerta. Mies on myös ajokiellossa ja tämä oli kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Miehen käyttämän auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Lisää luettavaa