Janita Lukkarinen palasi someen 3kk tauon jälkeen – tältä hän näyttää nyt!

Janita Lukkarinen täytti eilen 27 vuotta.

21.06.2020

Hän on pitänyt Instagram-taukoa liki kolme kuukautta, mikä on saanut hänen seuraajansa kysymään, mitä Janitalle oikein kuuluu.

Nyt Janita teki paluun julkisuuteen päivittämällä myös uuden selfien itsestään. Vaikka Janita näyttää väsyneeltä, kortisonilääkityksen aiheuttama turvotus on poistunut kasvoilta. Näin Janita kertoo:

-En ole pitkään aikaan päivittänyt mitään, olen ollut todella syvissä vesissä ja todella sairaana. Kun mun syöpä diagnosoitiin 2018, sanoin ”tai sitten lähden 27, niin kuin Winehouse.”

Janita toteaa, ettei hänen olisi pitänyt ”lääketieteen näkökulmasta” olla enää juhlistamassa 27-vuotissynttäreitään, mutta ihme tapahtui ja hän sai viettää syntymäpäivän läheistensä kanssa.

-Toisaalta, nyt mun pelko omalta osaltaan kasvoi tietysti, koska sanoin että lähtisin 27-vuotiaana. Oon juhannustyttö, eilen oli ne mun synttärit. Ihanaa olla neiti kesäheinä. Mutta olin myös sanonut, että mun syntymäpäivä ja kuolinpäivä on sama, joten odoteltaisiinko ensi vuoteen, Jumala, mun Herrani, vapahtajani ja tiennäyttäjä. Varjele ja siunaa Herra, äläkä anna tämän syövän viedä minua vielä. Nää vajaat 3 vuotta ovat olleet tuskallisimmat kuin mikään, mitä ikinä tiedän.

Janita kiittää läheisiään ja seuraajiaan:

-Kiitos kaikille, jotka kuljette mun rinnalla, en voi tarpeeksi kiittää. Kiitos lahjoista ja onnitteluista, kiitos että olet siinä.

Lisää luettavaa