Janita Lukkarinen: Vain suomalainen voi olla kateellinen toisen syövälle!

Syöpää sairastava Janita Lukkarinen on puhunut vaikuttavasti Instagramin stories-osiossa.

16.10.2019

Lymfoomaa sairastava Janita Lukkarinen ihmettelee miten hänen saamastaan huomiosta voidaan olla kateellisia.

-Ehkä typerin veto on ollut se, että olen vetänyt jumalan ja jeesuksen tähän mun ”kusetusasiaan”, Janita toteaa Instagramin stories-osiossa julkaisemassaan pitkässä yksinpuhelussa.

Janita kertoo, että hänen tavoitteensa ovat ärsyttäneet ihmisiä.

-Olen halunnut rohkaista ihmisiä kertomaan sairauksistaan, ja onnistunut siinä. Olen halunnut saada ihmiset tajuamaan että sullahan on elämässä kaikki tosi hyvin. Olen halunnut näyttää että vaikka sairastan syöpää voin olla minä, Janita toteaa.

Hän kertoo halunneensa näyttää, ettei syöpä tarkoita, että persoonan tarvitsisi muuttua. Janita on meikannut, shoppaillut, kuntoillut – tehnyt kaikkea sitä mitä ikäisensä nuori ja näyttäväkin nainen haluaa elämässään tehdä.

-Toivon, ettei positiivisuuden jakaminen oo liikaa kellekään, Janita lausuu.

Janita on halunnut antaa kasvot nuorten syöville. Hän uskoo, että nettitrollaajia on loppujen lopuksi vain muutama.

Lisää luettavaa