Janne Kataja on ehkäpä Suomen ”käytetyin” juontaja, vaikka sanassa onkin hauska latauksensa. Nyt hän on mennyt kihloihin.
Asia käy ilmi Jannen sometarinoista. Niissä Jannen mielitietty poseeraa kihlasormustaan esitellen.
Jannen rakkauden kohde on luonnollisesti hänen avovaimonsa Krista, jonka henkilöllisyyden Janne paljasti pari kuukautta sitten someliveä tehdessään.
Myöhemmin he ovat esiintyneet julkisuudessa poseeraamalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yleisössä. Sinne Janne aiemmin toi myös entisen Ulla-rakkaansa.
Kihlat vaihdettiin Venetsiassa?
Janne on vahvistanut uutisen Iltalehdelle.
– Miksipä totuutta kieltämään. Näin on nyt käynyt, Kataja kertoo Iltalehdelle puhelimitse.
Parille syntyi Alvar-poika viime vuoden joulukuussa. Hänet kastettiin ortodoksisin menoin Uspenskin katedraalissa. Katajalla on entuudestaan kaksi tytärtä edellisestä parisuhteesta Ullansa kanssa.
Hiljattain pari viihtyi Italian-matkalla. Ehkäpä kihlautuminen tapahtui romanttisesti Venetsiassa. Janne ei paljasta sen kummemmin missä rakkauden valat vannottiin. Myöhemmin he olivat myös muualla Italiassa.
Lue myös: Janne Kataja mystisellä rakkauslomalla?
Jannen sormus oudossa sormessa
Janne Kataja käyttää sormusta oikeassa nimettömässään. Tämä voi ihmetyttää monia, mutta ei ortodokseja. Ortodokseilla sormus tosiaan on oikeassa kädessä.
Ortodoksisessa perinteessä vihkisormusta pidetään oikean käden nimettömässä, koska oikea käsi symboloi valtaa, siunausta ja kunniaa. Se on sama käsi, jolla tehdään ristinmerkki ja joka raamatussa yhdistetään Jumalan voimaan ja auktoriteettiin, kuten Kristuksen paikkaan isän oikealla puolella. Tämän vuoksi sormus tässä kädessä muistuttaa avioparia jumalan osallisuudesta heidän liitossaan.