Janni Hussi kertoi ihanan lapsiuutisen – kyseessä on hänelle ensimmäinen kerta

Janni totuttelee uuteen rooliinsa.

Julkaistu:

Janni Hussi on saanut elämäänsä uuden tärkeän roolin.

Juontajana ja rallikartturina tunnettu Hussi kertoo Instagram-tarinoissaan, että hänestä on tullut kummitäti.

Tämä on ensimmäinen kerta. Kyseessä on hänen ensimmäinen kummilapsensa.

Janni julkaisi viikonloppuna hellyttävän kuvan, jossa hän pitelee pientä poikaa sylissään. Päivityksen teksti oli jannimaisen suora:

– Mun ensimmäinen kummilapsi sai tänään nimen. Aion lelliä tän pienen pojan aivan piloille, Janni kirjoitti.

Kummipoika sai myös toisen julkkiskummin.

Lue myös: Janni Hussi julkaisi juhannuksen pussailukuvat, ja tässä seuralainen: ”Tällaista meillä”

Kia Lehmuskosken ja Janni Hussin tileiltä selviää, että Tanssii tähtien kanssa -opettajana tunnettu Kia on tämä toinen kummihahmo.

Kia vitsailee pojan saaneen melkoiset kummit.

– En oo varma pitäiskö pojan olla innoissaan vai kauhuissaan, Janni lohkaisee kummivalinnoista.

Managerin yllärihäät

Lapsi on julkkisten somemanagerina ansioituneen Emmi Lehtomaan ja Teemu Rämön pienokainen.

Juhlaväki oli saanut kutsun nimiäisiin, mutta paikalle selvisikin, että kyseessä oli myös yllätyshäät.

Lehtomaa toimii muun muassa Janni Hussin someasioista vastaavana.