Jättiuutinen: Suomen katsotuin leffa takavuosilta saa huikean jatko-osan!

Nyt tulee hauskaa!

Julkaistu:

21 tapaa pilata avioliitto oli vuonna 2013 ensi-iltansa saanut suomalainen romanttinen komediaelokuva, jonka käsikirjoitti ja ohjasi huipputekijä Johanna Vuoksenmaa. Elokuvan pääosissa olivat Armi Toivanen, Essi Hellén, Riku Nieminen, Aku Hirviniemi, Pamela Tola, Hannele Lauri ja Vesa Vierikko.

21 tapaa pilata avioliitto sai ensi-iltansa 8. helmikuuta 2013 ja se oli vuoden 2013 katsotuin kotimainen elokuva. Sen näki liki joka kymmenes suomalainen eli yli 400 000 silmäparia!

Samalla se on myös kaikkien aikojen katsotuin suomalaisen naisen ohjaama elokuva.

Nainen joka ei aio erota…

Joitakin aikoja sitten Comon 2402-päiseen elokuvatoimitukseen soitettiin prepaid-liittymästä mystinen vihjepuhelu siitä, että elokuva voisi saada eräänlaisen jatko-osan.

Pyrimme haistelemaan asiaa monilta eri kanteilta, mutta vahvistusta ei saatu.

Nyt asia kuitenkin on pässinlihaa. Kyllä sieltä jatko-osa on tulossa, mutta milloin, se jää nähtäväksi. Järjellistä olisi odottaa, että kuvaukset aloitettaisiin ensi vuonna ja valmiiksi leffa tulisi vuoden 2026 lopussa tai vuonna 2027.

Asialle tulee vahvistus Suomen elokuvasäätiön datasta. SES on päättänyt kaikessa hiljaisuudessa myöntää käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaalle pitkän fiktioelokuvan käsikirjoitustukea. Tuen määrä on 10 000 euroa.

Leffan nimeksi tulee 21 tapaa pilata avioero. Se on epäromanttinen komedia naisesta, joka ei aio erota.