Jethro Rostedt avoimena tilanteestaan: ”Olisko pitänyt verot maksaa?”

Jethro kertoo videossaan aikovansa nousta vielä jaloilleen.

Julkaistu:

Liikemies Jethro Rostedt joutuu tänään oikeuden eteen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Iltasanomat kertoi eilen ensimmäisenä, kuinka Jethro on tunnustanut veropetossyytteet. Siksi oikeudenkäynti muuttui rikosoikeudenkäynnistä tunnustamisoikeudenkäynniksi.

Nyt Jethro on julkaissut YouTube-videon, jossa hän avaa tämänhetkisiä ajatuksiaan tilanteestaan. Hän kertoo videossa haluavansa tuoda videossaan esille oman kannan ja näkemyksensä asiaan.

– Vero-oikeudenkäynti. Miten homma meni, lukee videon otsikossa.

Jethron mukaan verotarkastusprosessi on ollut erittäin pirullinen, pitkä ja suuri, koska se muun muassa kohdistuu moneen vuoteen. Hän kertoo tehneensä noiden vuosien aikoina useita satoja erilaisia kauppoja pääsääntöisesti kiinteistökauppoja.

Prosessin myötä Jethron jo sopimia kauppoja oli peruuntunut

Ulosotto oli tyhjentänyt jossakin vaiheessa Jethron tilit.

– Ihmettelin tätä ja ulosottolaitokselta kerrottiin, että verottaja oli pamauttanut koko helapaskan sinne, kertoo Jethro.

Jethro toteaa, että tilanteessa on varmasti toimittu lain mukaan. Hän kertoo ulosottoon menneen määrän olleen valtavan suuri. Tieto siitä oli mennyt nopeasti myös pankeille, joista alettiin perua Jethron saamia lainoja kohteiden ostoa varten.

Lue myös: Seiska: Asiakas kuvasi Jethron ravintolassa hurjan näyn – Jethro pitää kiusantekona

– Mulle se tarkoitti sitä, että kauppoja kaatui peräkanaa kolme kappaletta. Kysymyksessä oli isoja kauppoja. Niistä ei pääse ilman lisäseurauksia, toteaa Jethro.

Jethron mukaan lisärangaistus tuli myös siitä, kuinka aiheesta alettiin kirjoittaa lehdissäkin. Hän kertoo, kuinka tässä vaiheessa alkoi taistelu verottajaa vastaan ja monta kohtaa hoituikin vuosien aikana listalta pois.

Alkuperäinen lähes 2 miljoonan edestä verottajalle maksamatta jäänyt summa on pudonnut noin 540 000 euroon. Se on liikemiehen mukaan pieni määrä siihen verrattuna, kuinka paljon veroja on tullut maksettua.

Jethro aikoo vielä nousta jaloilleen

Jethron mukaan syyttäjä oli vaatinut hänelle ensin kolmen ja puolen vuoden vankeustuomiota.

– Nyt lopullinen päätös on se, että mulle haetaan yksi vuosi ja kymmenen kuukautta.

Se merkitsisi Jethrolle ehdollista tuomiota.

– Olisko pitänyt verot maksaa? Olis, olis pitänyt, toteaa Jethro heti kysymyksensä perään.

Jethro kertoo aikovansa maksaa kaiken ja aikoo pistää kaiken kuntoon. Hän aikoo myös kantaa vastuunsa. Videon alla olevaan kommenttikenttään on tullut hänelle paljon tsemppejä.

– Hyvä Jeti ei turhaa selittelyä. Suoraselkäistä toimintaa. Tsemppiä tulevaan! kirjoittaa joku.

Jethro kertoo vielä, ettei ole katkera ja aikoo nousta jaloilleen.

Lue myös: Suomen huutokauppakeisari tapasi Jethro Rostedtin – mitä ihmettä Jethro hänelle tarjosi!