Tangokuningas Veeti Tikkanen sai Comon toimittajalta vastattavakseen 5 kiperää kysymystä. Näin Veeti revolverihaastiksesta selvisi:
Mikä hetki yleisön kanssa on jäänyt sinulle vahvimmin mieleen tähän mennessä?
-Varmaankin se, kun esitin ensimmäisen kerran voittotangon ”Tuulisina öinä.” Silloin vielä jännitin miten kappale otetaan vastaan lavoilla, mutta ilokseni huomasin ihmisten tanssivan ja laulavan mukana. Taisin myös saada oman esiintymiseni kovimmat ja pisimmät aplodit nimenomaan tuolla biisillä. Yleisöstä huokui ja huokuu nyt kerta toisensa jälkeen se, että tämä kappale minulta nimenomaan halutaan kuulla.,
Millainen biisi saa sinut itse liikuttumaan niin, ettet ehkä haluaisi esittää sitä julkisesti?
-Kappaleet, joiden teksti, sävellys ja tulkinta tavalla tai toisella pysäyttävät, puhuttelevat ja vievät tunnetilaan. Minulle esimerkiksi Evakon laulu on sellainen, että olen kyllä esittänyt sitä julkisesti, mutta lähes poikkeuksetta herkistyn kyyneliin. Siksi sen esittämistä julkisesti täytyy aina harkita.
Lue myös: Tällaisella pirssillä uusi tangokunkku ajelee
Mikä musiikkialassa on yllättänyt sinut eniten, kun olet itse tullut siihen mukaan?
-Uusia ja yllättäviäkin asioita on tullut vastaan, mutta en osaa nimetä mitään yksittäistä asiaa. Monet asiat eivät tunnu niin yllättäviltä, jos asennoituu alaan ja elämään niin että haluaa oppia joka päivä uutta.
Onko sinulla oma ”voimabiisi”, jonka laulaminen antaa itsevarmuutta lavalla?
-Useampiakin, ja vaihtelee päivien mukaan, mutta nyt ensimmäisenä tulee mieleen “Kirje sieltä jostakin” sekä Robbie Williamsin “Let Me Entertain You”. “Kirje sieltä jostakin” minulla on tällä hetkellä keikkasetissä ja sen laulaminen tosiaan antaa itsevarmuutta lavalla. Siinä ei tarvitse eikä pidä jarrutella vaan antaa mennä täysillä heittäytyen musiikkiin.
-Hauska fakta on se, että nimenomaan nämä kaksi biisiä ovat olleet yhteen sovitettuina keikkojeni aloitusbiiseinä kevään ja alkukesän keikoillani. Kenties sen takia, että niistä sai juurikin itsevarmuutta ja kivan menevän startin keikalle.
Mikä on ensimmäinen asia, jonka teet heti esiintymisen jälkeen?
-Kyllä se näin kruunupäänä on se, että otan kruunun pois päästä. Se tosiaan painaa yllättävän paljon ja pitkään päässä pidettynä aiheuttaa helposti päänsärkyä. Sitten tietysti juon, mieluusti jotain hiilihapollista, kuten vichyä. Ja pyyhin enimmät hiet päästä ja kasvoilta.