Joulunpyhinä tehohoitoon kiidätetty laulajalegenda on kuollut

03.01.2015

Kantrimuusikko Little Jimmy Dickens on kuollut.

Hän menehtyi eilen sairaalassa saatuaan äkillisen sydänpysähdyksen. Dickens oli kuollessaan 94-vuotias.

Laulaja kiidätettiin sairaalaan joulupäivänä sairauskohtauksen vuoksi.

Dickens liitettiin vuonna 1983 Country Music Hall of Fame –listalle. Hänet tunnettiin myös viikoittain esitettävän Grand Ole Opry –kantrimusiikkiohjelman vanhimpana jäsenenä. Ensimmäisen kerran hän esiintyi siinä jo vuonna 1948. Viimeisimmäksi esiintymiseksi jäi joulukuussa kuultu konsertti 94-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Dickensiä jäivät kaipaamaan vaimo Mona ja pariskunnan kaksi tytärtä.