Juha Heikkilä vaihtoi estradit kulisseihin – Laura Voutilaisen ex-puoliso edusti Sari-vaimonsa kanssa Tangomarkkinoilla

Juha Heikkilä on mies kahden kulttuurikeskuksen taustalla.

13.07.2025

Iskelmäkansa muistaa Juha Heikkilän varsin hyvin muusikkona ja kapellimestarina, joka toimi myös ex-vaimonsa Laura Voutilaisen rinnalla eri projekteissa liki 20 vuoden ajan. Pariskunta oli naimisissa vuosina 1998-2016 ja heillä on kaksi lasta.

Mitä Juhalle nyt kuuluu? Pitkänhuiskea ja näyttävä mieshabitus bongattiin Tangomarkkinoilta yhdessä uuden puolisonsa, hersyvän, säkenöivän ja kauniin Sari Heikkilän kanssa. Pari poseerasi Comolle, ja Juha kertoi nykyelämästään:

-Työntäyteistä, kiitos, Juha myhäili.

Vuodesta 2017 lähtien Juha on toiminut tuotantopäällikkönä Hyvinkään konsertti- ja kulttuuritalo Hyvinkääsalissa. Kolmisen vuotta sitten hänestä tuli myös kongressi- ja konserttisali Mikaelin toimitusjohtaja Mikkelissä.

Lukujen perusteella mies on onnistunut vuosi vuodelta kohentamaan Mikaelin taloutta.

Pariskunta tapasi toisensa Mäntyharjun kesäteatterissa vuonna 2015 ollessaan samassa esityksessä. Yrittäjätaustainen Sari oli lavalla näyttelemässä ja Juha taas soitti bändissä. He avioituivat pari vuotta myöhemmin.



Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.