Julkisuuspako Maisa Torpan vanavedessä! Nyt jo kolmas julkkiskaunotar jättää median!

Maisa Torppa sen aloitti.

18.09.2017

Maisa lähti julkisuudesta, tosin vain 11 päiväksi, sillä hän palasi Iltalehden Päivärinta-ohjelmaan kertomaan, miksi hän jättää julkisuuden. Hän myös esiintyy tulevassa Tuuri-tv-sarjassa talvella.

Juttu täällä.

Maisa onkin jo liennyttänyt lausumiaan. Ehkä kyseessä on jonkin sortin ”tauko”. Tai ainakin hän on sanonut, ettei koskaan voi sanoa ei koskaan. Nyt hän on siis kuitenkin ”poissa julkisuudesta”.

Pari päivää sitten uutisoitiin, että historiallinen suomalaismalli, Suomen ensimmäinen sukupuolensa korjannut silikonipommi Elena Vikström kyllästyi alaan ja lähti litomaan julkisuudesta.

Juttu täällä.

Nyt tulee taas uutisia. Pitkään kohuotsikoita aikaansaanut Viidakon tähtönen ja juontaja Katri Sorsa on myös jättänyt julkisuuden. Hän on jopa poistanut Facebook-tilinsä. Suosittu Hippimutsi-blogi livahti myös bittiavaruuteen.

 

Lisää luettavaa