Hempeään vaaleanpunaiseen eli pinkkiin mekkoon pukeutunut Jutta Larm haluaa kertoa asuunsa liittyvän mielipiteensä.
– Kuka omistaa pinkin. Pitääkö pinkin kuulua vain pienille tytöille? Mun lapsuudessa se oli näin, aloittaa Jutta.
Julkaisu jatkuu vielä kysymyksellä ja selityksellä siitä, mitä tästä väristä voidaan ajatella. Sellaiset asiat eivät tule välttämättä edes kaikille mieleen. Ehkä Jutta on saanut itse siihen liittyvää palautetta, jonka takia hän mietiskelee niitä tässä julkaisussaan.
– Tai onko se aikuiselle naiselle liian leikkisä, lapsellinen tai tyrkky? Mun mielestä ei. Pinkki ei ole ikäkysymys. Eikä sukupuolikysymys.
Jutalla on vielä kysymys hänen seuraajilleen. Hän kertoo ensin vielä yhden mielipiteensä.
– Värejä ei omista kukaan ja ne kuuluu kaikille. Sitä mieltä olen minä, mutta mitä mieltä sinä olet?
Kysymykseen on tullut jo paljon vastauksia. Ne liittyvät suurimmaksi osaksi siihen, kuinka ihana väri pinkki on.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Jutalla on usein päällään pinkkiä
Kun katsoo Jutan aiempia julkaisuja, on hänellä monissa kuvissa päällään pinkkiä. Sellainen oli hänen päällään esimerkiksi videossa, jossa hän kertoi myöhästymisestä.
– Kuulin että myöhästymisestä oppisi pois niin, että miettisi puettavat vaatteet edellisenä iltana ja pakkaisi myös laukkunsa etukäteen. Hmm, toimisiko mulle…? oli Jutalla mielessä.
Jutalla oli alkamassa videon julkaisun aikaan kiireinen viikko.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.