Kahvilaketju kärähti törkeistä hygieniapuutteista

10.10.2015

Britannian suurin kahvilaketju Costa Coffee on saanut pyyhkeitä terveystarkastajilta. Viimeinen niitti oli, kun yhden toimipaikan keittiöstä löytyi muumioitunut hiirenraato.

Aiemmin paikan myymästä paninista oli löytynyt clostridium botulinum -bakteeria, joka aiheuttaa pahimmillaan jopa halvaantumisen tai kuoleman.

Myös torakoita ja rottia on nähty kahviloissa.

Yksi kahviloista pistettiin kiinni viikoksi, kun havaittiin, ettei paikalle saatu kuumaa vettä jolla työntekijät olisivat pesseet kätensä vessakäyntien jälkeen.

Kaikki Costa Coffeen toimipaikat eivät kuitenkaan ole saaneet huonoja pisteitä hygieniastaan.

Lisää luettavaa