Kaija Koo sai valtavan kunnianosoituksen – myös muita legendoja mukana

Onnea!

Julkaistu:

Musiikkituottajien hallitus jakaa kolme Erikois-Emmaa ja kaksi Kultaista Emmaa. Erikois-Emma voidaan myöntää henkilölle, joka on tehnyt merkittävän uran äänitemusiikin saralla tai merkittävästi edesauttanut suomalaisen äänitealan kehitystä. Kultainen Emma on elämäntyöpalkinto, joka voidaan myöntää pitkästä ja menestyksekkäästä toiminnasta suomalaisen äänitealan hyväksi.

Palkinnot menevät tänä vuonna Risto Hemmille, Asko Kalloselle, Kaija Koolle, Juhani Merimaalle ja Kari Närvälle.

Risto Hemmi on tehnyt pitkän uran Finnvoxin studiopäällikkönä ja johtajana. Asko Kallosella on ollut suuri vaikutus suomalaiseen musiikkialaan yli 30 vuoden ajan. Kaija Koo on iskelmällisen popin suurimpia nimiä ja genrensä edelläkävijä, Juhani Merimaa Tavastia-pomo ja eräs maamme musiikkialan tunnetuimpia henkilöitä. Kari Närvä on puolestaan musiikkialan monipuolinen vaikuttaja, joka on toiminut alalla lähes 50 vuoden ajan.

”Tämä on ollut uskomaton ja tuulinen matka. Tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Saada vahva yhteys suomalaisiin. Saada rakentaa suomalaista kulttuuria. Olla mukana elämän tärkeimmissä hetkissä. Sain enemmän kuin koskaan olisin kuvitellut. Kiitän upeita ihmisiä, jotka kannustivat ja uskoivat minuun matkalla tähtiin. Matka jatkuu, ja tämä kunnianosoitus avaa latua uusiin seikkailuihin”, Kaija Koo kertoo.

Palkinnot luovutetaan saajilleen lauantaina 7. maaliskuuta Espoo Metro Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.

Lue myös: Katri Helenan stadionkeikalla hullaannuttanut bändi on noussut suomalaisten suosikkiyhtyeeksi – valtava kansansuosio

Lue myös: Suvi Teräsniska: jättiurakka alkaa huhtikuussa


Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.