Tuomas Enbusken ja hänen silloisen naisystävänsä suhde päättyi rajuihin riitoihin. Riitatilanteista yksi kärjistyi kesällä 2019 tilanteeseen, jossa Enbuske paiskasi 65-tuumaisen television alas 7. kerroksesta sisäpihalle. Asiasta kertoo Seiska.
Enbusken tapausta käsiteltiin kuluneella viikolla Helsingin käräjäoikeudessa, jossa tv-tähti vastasi syytteisiin myös pahoinpitelystä. Naisen mukaan riita alkoi hänen palattuaan ravintolasta. Väitteiden mukaan mustasukkainen Enbuske alkoi rikkoa paikkoja ja kieltäytyi poistumasta asunnosta.
Nainen kertoi oikeudessa, että tilanne eteni väkivaltaiseksi. Hänen mukaansa Enbuske myös sylki hänen päälleen. Lisäksi nainen kertoi, että television heittäminen ulos oli nöyryyttävää, sillä taloyhtiö antoi hänelle varoituksen.
Lue myös: Häh!? Tuomas Enbuske saarnasi synnistä Turun yössä
Lue myös: Tv-toimittaja syyttää Dannya valehtelijaksi Kirkko ja kaupunki -lehdessä
Enbuske kiisti väkivallan, mutta myönsi riehuneensa ja hajottaneensa esineitä. Hän kertoi heittäneensä television ulos, koska purki harmistumistaan tavaroihin. Hän myös ilmoitti ostaneensa uuden television tilalle.
Enbuske on perustellut käytöstään sillä, ettei ollut normaalissa tilassa, vaan kärsi mielenterveysongelmista, joihin on myöhemmin hakenut ja saanut hoitoa.
Oikeus antaa tuomion tapauksesta 17. maaliskuuta. Syyttäjä hakee Enbuskelle 3–4 kuukauden ehdollista vankeutta.
Enbuske käräjillä. Kuvat: Timo Korhonen, AOP

