Lauantai-iltana sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Renkomäen ABC-asemalle, josta oli tullut soitto rattijuoposta.
Soittajan mukaan päihtynyt mies on lähdössä ajamaan autolla. Ennen partion paikalle saapumista mies kuitenkin karkasi paikalta.
Soittaja kuitenkin seurasi häntä sekä kertoi samalla poliisille puhelimen välityksellä auton sijainnin.
Auto tavoitettiin ja autoa kuljettanut selvästi päihtynyt 44-vuotias mies ei suostunut puhaltamaan poliisin seulonta-alkometriin, jonka vuoksi hänet kiinniotettiin ja lähdettiin kuljettamaan poliisiautoa kohti. Mies vastusteli kovasti ja päätti vielä tehdä tarpeensa auton sisään.