Kari Väänänen Seurassa: ”Isäni ei arvostanut ammattiani, näyttelijä oli hänelle pelle ja homo”

Kari Väänänen on avautunut isänpäivänä kipeistäkin muistoistaan.

13.11.2022

Näyttelijä Kari Väänänen kertoo Seuran haastattelussa, että suhde omaan isään oli kaksijakoinen.

Toisaalta isä opetti erätaitoja ja vaikkapa sen miten metsässä tullaan toimeen vaikka koko yö. Toisaalta hän oli upseerimiehiä, joka ei arvostanut poikansa ammattinvalintaa näyttelijänä.

Seurassa Väänänen kertoo, että isä myös muisti kertoa sen hänelle.

-Näyttelijä oli hänelle pelle, klovni ja homo. Isä kertoi kavereilleenkin, ettei se poika osaa mitään.

Kun poika sitten täytettyään 50 vuotta pääsi teatterinjohtajaksi, isän mielipide muuttui.

-Nyt sinä olet poika oikeissa hommissa. Aika kauan sitä sai odottaa, Väänänen kertoo isänsä tokaisseen.

Ehkä omien kokemustensa vuoksi Väänänen ei ole juuri viitsinyt lastensa valintoja kyseenalaistaa.

-Olen antanut lasten kasvaa vapaasti ja valita itse tiensä. Olen kannustanut aina siihen, mitä he ovat päättäneet ryhtyä tekemään, hän sanoo Seurassa.

Lisää luettavaa