Porin maauimalassa kuultiin keskiviikkona harvinainen kuulutua

Hyvä juttu.

Julkaistu:

Porin maauimalassa kuultiin keskiviikkona kuulutus, jota uimapaikoissa ei aivan joka päivä kuule.

Altaisiin menijöitä nimittäin muistutettiin peseytymään huolellisesti ennen uintia ja noudattamaan hygieniaohjeita.

Kuulutus herätti monissa asiakkaissa myönteistä huomiota maauimalassa vierailleen asiakkaan mukaan.

– Tämä oli todella positiivinen yllätys. Toivoisin, että samanlaisia muistutuksia käytettäisiin myös sisäuimahalleissa, hän kertoo.

Uimahallien kohdalla on keskusteltu pitkään siitä, että kaikki eivät käy suihkussa ennen altaaseen menoa.

Myös voimakkaiden hajusteiden käyttö on herättänyt keskustelua, sillä hajuvedet ja muut tuoksut kulkeutuvat altaaseen muiden uimareiden harmiksi.

Aiemmin kritiikki on kohdistunut erityisesti vanhempiin uimareihin, mutta nykyisin myös nuoret käyttävät runsaasti erilaisia hajusteita.

Siksi yksinkertainen kuulutus peseytymisen tärkeydestä sai asiakkaalta kiitosta.

– Jos tällainen muistutus toimii ulkoilmauimalassa, miksei se toimisi myös uimahalleissa, hän pohtii.

Peseytyminen ennen uintia kuuluu kaikkien uimahallien ja maauimaloiden perushygieniaan. Sen tarkoituksena on vähentää altaaseen kulkeutuvia epäpuhtauksia, kuten likaa, hikeä, kosmetiikkaa ja hajusteita, sekä auttaa pitämään allasvesi puhtaampana.