Katri Helena palasi julkisuuteen – IS: ”Päätin kokeilla, saanko tämän koneiston vielä toimimaan”

76-vuotias ikoni ajatteli kokeilla. Miten kävi?

27.03.2022

76-vuotias Katri Helena palaa yleisönsä eteen ensimmäisen kerran vuoden 2019 joulukonserttien.

– Päätin kokeilla, saanko tämän koneiston vielä toimimaan. Kyllä se toimii, mutta en halua kuolla lavalle korkokengät jalassa, nainen nauattaa lukijoita Ilta-Sanomien haastattelussa.

Katri Helena on ollut pari vuotta poissa sairastuttuaan kilpirauhassairauteen.  Hän olisi hyväksynyt, ettei enää voisi nousta lavalle, mutta elämä päätti toisin. Sekin käy laulajattarelle.

Katri Helena on löytänyt apua meditaatiosta, mietiskelystä ja mielenhallinnasta, mindfulnessista. Hän kertoo, että kielteisyyden kehä ei tee kenellekään hyvää.

– Ei auta minua eikä muita, jos olemme kaikki ahdistuneita, nainen summaa Ilta-Sanomille.

Lisää luettavaa