Vajaa kuukausi sitten Tommi Liimataisen siipalleen Katri Helenalle junailema huikea olympiastadionkonsertti kokosi Helsinkiin kymmeniä tuhansia Katrin lauluista kiinnostuneita. Ura päättyi upeasti, joskin Tommi on kertonut managerina huolehtivansa siitä, että lisää seuraa.
Tommi on vihjannut jopa Katrista tehtävästä elokuvasta. Hän on ihaillut sitä miten Ruotsissa on vaalittu legendaarisen Abban perintöä, ja aikoo pitää huolen siitä, että Katrille käy samoin.
Lavalla Pirkko Mannola, Vieno Kekkonen ja moni muu
Mutta nyt Tommi yllättää. Hän toteaa:
-On tullut Juhlan aika!
Kyse on siitä, että Tommi on toiminut 20 vuotta Hype Records -yhtiönsä yrittäjänä.
-Matkaan on mahtunut vaikka ja mitä. On ollut vaikeaa ja haastavaa ja suurimmaksi osaksi kyllä ihan kivaa. Monessa on tullut oltua mukana ja joka päivä oppii uutta tai huomaa, että ei edelleenkään ole mitään oppinut. Monta haavetta on toteutunut ja vielä haaveita toteutumatta, hän filosofoi.
Hän aikoo järjestää keikkabileet, jossa on hienot bändit ja arvokkaat juontajat.
-Tervetuloa kaikille, ja mahdolliset muistamiset voi ohjata johonkin haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Liput löytyy Tiketistä, hän toteaa ja kertoo koettaneensa olla virallinen.
-Jätetään se lennokkuus taas sitten eri yhteyksiin, mm. lentomäki ja Montzan kisat, hän kuitenkin veistelee.
Bileissä esiintyvät Flinch, Doom Unit, The Grammers ja Jann Wilde. Juontajat ovat Hanna Pakarinen, Vieno Kekkonen ja Pirkko Mannola.
Alta näet mistä on kyse.
