Kaunottaret Halloween-asuissaan – huomaatko sinä todella erikoisen ilmiön!

Seuraavan viikon ajan on Halloween – mutta kaunottaret ottavat sen vähän erikoisella tavalla.

28.10.2017

Halloweenia vietetään tänä ja ensi viikonloppuna ja myös sillä välillä. Suomessa ei ole vakiintunutta Halloweenin viettopäivää. Monissa ravintoloissa on bileitä tänä viikonloppuna ja myös ensi viikonloppuna.

Jännä ilmiö toistuu myös tänä vuonna. Pyydämme Comon lukijoita tarkkailemaan asiaa.

Halloween on pelon päivä. Noitia, hirviöitä, kauhistuttavia otuksia, velhoja ja kuolleita on liikenteessä. Kaunottaret, monet missit ja mallit, pukeutuvat kuitenkin hivenen hassusti. He saattavat sivellä hieman huolimattomasti poskipunaa kasvoilleen ja panna värikkään peruukin päähän. Joku pukeutuu puputytöksi ja laittaa pupunkorvat päähänsä (miksi, ei tämä ole pääsiäinen.)

Tässä sitä riittääkin pähkäiltävää. Miksi monet kaunokaiset eivät voi olla rumia edes Halloweenina, vaan silloinkin pitää kikkailla.

Como bongasi myös Suomesta useita kaunokaisia, jotka vain söpistelevät Halloween-kuvissaan. Koska emme ole loukkaamismedia, emme julkaise näitä kuvia tässä yhteydessä.

Lisää luettavaa