Kauppakeskus lahjoitti kasvovisiirit liikeasiakkailleen Oulussa

Vastaisku koronalle.

31.10.2020

Oulun keskustassa toimiva osuuskauppa Arinan hallinnoima Kauppakeskus Valkea repäisi. Tukeakseen vuokralaisiaan eli liikkeitä se päätti lahjoittaa kaikille seiniensä sisällä sijaitseville liikkeille kasvovisiirit.

– Koska voimme kasvosuojaimia käyttämällä tehokkaasti estää viruksen leviämistä, meidän se myös tulee tehdä. On meidän jokaisen vastuulla huolehtia itsestä, toinen toisistamme sekä yritysten toimintaedellytyksistä, kertoo kauppakeskusjohtaja Anu Junnikkala-Alho osuuskaupan sivuilla.

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana ja oireetonkin voi tartuttaa. Kasvomaskien teho perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.

Lisää luettavaa