Tänä sunnuntaina se tapahtuu taas.
Kellojen siirto talviaikaan.
Kelloja siirretään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tunnilla taaksepäin, jolloin kello 04 muuttuu kello 03:ksi. Talviaika kestää viitisen kuukautta.
Hyvä muistikeino kellojen siirtelyssä on se, että kelloja siirretään aina kesään päin. Eli talviaikaan siirtyessä kesään päin tarkoittaa taakse päin siirtämistä. Kesäaikaan siirtyessä siirretään taas kesään päin eli eteenpäin.
Mutta eikö tämä koskaan lopu, eikö?
Kellojen siirtelystä on uutisoitu vuosia, ja sen piti loppua jossain vaiheessa. Näin ei ole käynyt. Kelloja siirrellään edelleen EU:n kesäaikadirektiivi 2000/84/EY:n mukaisesti, ja se on edelleen voimassa.
Euroopan komissio antoi jo syyskuussa seitsemän vuotta sitten ehdotuksen, että siirtely jäisi historiaan. Euroopan parlamentti otti vuonna 2019 kannan, että siirtely voisi päättyä 2021.
Asia ei kuitenkaan edennyt, koska jäsenmaiden neuvosto ei ole muodostanut omaa yhteistä kantaansa.
Asia on tänä vuonna nostettu esiin komissiossa. Lisäksi parlamentin täysistunnossa tässä kuussa komissaari Apostolos Tzitzikostas antoi komission lausuman, jonka mukaan komissio tekee parhaillaan uutta, yksityiskohtaista selvitystä kellojen siirtelyn lopettamisesta edistääkseen päätöksentekoa neuvostossa. Tilanne on siis päällä ja voi jatkua aikansa.
Suomi ei voi yksipuolisesti luopua kellojen siirrosta, vaan ratkaisu on tehtävä EU-tasolla.
Siispä: siirtelemisiin!