Kuntovalmentaja Kerttu Rissanen vietti rauhallisen pääsiäisen äitinsä luona. Kyse oli samalla toipumisesta influenssan aiheuttamista ikävistä jälkioireista. Yksi oli äänen menettäminen.
Lue myös: Kerttu Rissaselta iloinen uutinen!
– Tulin äidin luokse jo keskiviikkona palauttamaan ääntä ja rauhoittumaan pääsiäiseksi. Pääsiäinen meni aika hiljaisissa merkeissä, kun suurimman osan ajasta kirjotin tuohon tauluun! kertoi Kerttu pääsiäisenä.
Kerttu oli lähes koko pääsiäisen käyttämättä ääntään. Siitä oli apua ja ääni on palannut takaisin.
– Mut ääni on saatu takas! hihkui Kerttu pääsiäisen päätteeksi.
Äänen oli vienyt kurkunpääntulehdus. Sen lisäksi vaivana oli ollut myös poskiontelotulehdus.
Kertun vaivat eivät jäänee tähän
Nyt kun Kerttu voi taas puhua, kertoo hän uudesta vaivastaan. Sekin on saanut hänet käymään lääkärissä.
– Jos tässä jatketaan rehellistä linjaa, niin itseasiassa olkapää on myös paskana, paljastaa Rissanen sometarinoissaan, jotka ovat näkyvillä 24 tunnin ajan.
Olkapääongelma johtuu rokotuksesta.
– Sain yhden rokotuksen joku aika sitten. Sen jälkeen käsi ja olkapää tulivat kipeiksi. Menin ohjaamaan jonkun jumpan parin päivän päästä, kun piti todellakin olla jo ok. Nostin sitä kättä väkisin ja se meni vielä pahemmaksi, kertoo Rissanen.
Kerttu arvelee olkapäässä olleen jo valmiiksi jokin ongelma. Hän ei silti tajua, miten se voi mennä rokotuksen jälkeen tuollaiseen kuntoon. Hän ei pysty tekemään kunnolla mitään liikkeitä olkapäälle.
– Ei muuta kuin lääkäriin, kirjoittaa Kerttu lopuksi.
Seuraavissa sometarinoissa Kerttu kertoo olevansa aika masentunut. Hän iloitsee kuitenkin siitä, että voi taas puhua.