HIM-yhtye teki jäähyväiskiertueen vuoden 2017 lopussa. Yhtyeen keulahahmona toimi loppuun asti Ville Valo. Hänen toimintansa yhtyeen jäsenenä ja esiintyjänä tulee esille Kimmo Aroluoman juuri julkaistussa kirjassa Viimeinen kiertue. Sen mukaan Valon käyttäytyminen yhtyeen jäsenen muodossa on ollut välillä melko ala-arvoista.
Kirjassa väitetään, kuinka Valo on saanut keikoilla raivareita useampaan otteeseen.
– Kun ensimmäinen kappale alkoi, hän potkaisi alttariaan täydellä voimalla. Tavarat vain sinkoilivat, ja itse pömpeli meni tuhannen palasiksi. Riensin katsomaan, oliko jotain tehtävissä, mutta lava oli lohduton näky. Avoimet kokistölkit vaahtosivat siellä täällä. Korvatulpat ja pyyhkeet lojuivat ympäriinsä, lukee kirjassa erään keikan aloituksesta.
Tämän jälkeen myös seuraavalla keikalla oli jouduttu kokemaan samankaltainen välikohtaus. Valolla oli ollut mikrofonin kanssa jotain ongelmaa.
– Seuraavaksi Ville heitti juomapullon täydellä voimalla lavan sivutiloihin, ja se meni vain kymmenen sentin päästä [agentti] Jim Morewoodin kasvoista. Hän ei hievahtanutkaan, mutta minä seisoin vieressä kauhusta kankeana, kerrotaan kirjassa.
Ilmapiiri oli ollut koko kiertueen ajan huono. Valo oli saattanut antaa palautetta taustavoimille sekä bändin jäsenille jopa esiintymisen aikana. Erään kappaleen aikana oli sattunut asia, joka oli saanut Valon lopettamaan laulamisen kuin seinään. Hänen ei olisi tarvinnut tehdä sitä, koska kyse ei ollut mistään niin vakavasta. Hän oli silti jostain syystä halunnut tehdä siitä isomman numeron kuin mikä se oikeasti oli.
– Silti tämä katkos oli fanien näkökulmasta täysin turha ja valitettava. Oli erikoista, että bändin liideri halusi sabotoida omaa keikkaansa. Yleisö oli paikalla viihtymässä ja pitämässä hauskaa, mutta Villen tuittuilu söi fiilistä, kerrotaan kirjassa ikävästä tapahtumasta.
Näistä tapahtumista kertova kirja on ilmestynyt tänään 15.10. Sen kirjoittaja Aroluoma on HIMin entinen kitarateknikko.
Valolla on ollut monenlaisia ongelmia
Valon elämässä on ollut monenlaisia ongelmia. Hänellä on ollut työstressiä, jonka myötä hän on saanut paniikkikohtauksia. Häntä on vaivannut myös unettomuus. Hänellä tiedetään olleen myös alkoholiongelma, johon hän haki apua jo vuonna 2007.
Valolla ei ole lapsia eikä hän ole ollut koskaan naimisissa. Hän on ollut yhdessä mallirakkaansa Christel Karhun kanssa jo pitkään.
Lue myös: Elämäni biisi -kulisseissa hääyllätys – Diandra julkaisi videon jota ei tv:ssä nähdä
Lähde: Viimeinen kiertue -kirja