Koronatartunnat hipovat huippulukuja Suomessa

Synkkiä lukuja.

03.12.2021

Pandemia näyttää Suomessa nyt ikävimpiä piirteitään. Paitsi että omikron-muunnoksesta odotellaan tietoja (rantautunut myös Suomeen) tartunnat yleisestikin hipovat maassamme ennätyslukemia.

Tänään raportoitiin 1496 tartuntaa, kun eilen koronatartunnoissa tehtiin kaikkien aikojen ennätys: 1622 tartuntaa.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 4300 tartuntaa enemmän kuin edeltävällä kahden viikon jaksolla. Yhteensä kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 16 150 koronatartuntaa.

Sairaalahoidossa on viruksen vuoksi 283 ihmistä ja tehohoidossa on 51 henkilöä. THL kertoi myös tänään neljästä uudesta koronakuolemasta.

Lisää luettavaa