Kumpi katsoa tänään televisiosta, 21 vai Ghostbusters 2? Como kertoo

03.02.2012

Televisioviihtymisen koordinointi kohti täydellistä viihtymiskokemusta on tärkeä ja vaikea prosessi, jossa täytyy joskus tehdä uhrauksia. Yksi niistä tapahtuu tänään yhdeksän aikoihin, kun televisiosta näytetään kaksi kelpoa elokuvaa, 21 ja Ghostbusters 2.

Nauhoittavan digiboksin omistavat voivat huokaista helpotuksesta, mutta muilla on vaikea päätös edessä. Elokuvien välissä on liki kahdenkymmenen vuoden ja protonirepun säteen mittainen kuilu välissään.

21 on vuonna 2008 julkaistu rikosdraama, joka pyörii pokerihuijaamisen ympärillä. Nuori yliopisto-opiskelija huomaa tarvitsevansa lisää rahoitusta jatkaakseen opintojensa parissa, mutta tuloja ei ole tarpeeksi. Ratkaisuksi tähän löytyy matematiikan professori, joka värvää huippufiksuja nuorukaisia venttihuijaamisoperaatioihinsa. Korttien laskemisessa on vaaransa, mutta Las Vegasin juhlallisissa puitteissa huijaamisessa on glamourikas viehätyksensä. Konfliktia kuitenkin syntyy opettajan kanssa.

Rikollisprofessorina nähdään Kevin Spacey, ei aivan jokaisella hetkellä vakuuta, eikä juonikaan lähde kovin merkittävään lentoon. Keveydessään elokuva tosin on nautittava, sillä letkeiden rikoselokuvien genressä sen coolius on erittäin onnistunutta.

No mutta, entäs toinen ehdokas? Ghostbustersin katalasta kohtalosta Oscar-gaalassa uutisoitiin viime viikon tv-esiintymisen kunniaksi. Onneksi oikeusmurha ei vaikuttanut komediatrion luovuuteen, ja jatko-osa saatiin vuonna 1989.

Haamujengin operaatiot ovat huonossa jamassa, sillä oikeusjutut työpuuhissa aiheutetuista vahingoista ovat vieneet firman rahavarat tyystin. Haamututkinnat ovat jäissä, ja rahat tienataan esimerkiksi lastenkutsuilla viihdyttämällä.

Haamut eivät kuitenkaan odota, ja uudet paranormaalit ilmiöt saavat kolmikon aktivoitumaan. New Yorkin alla velloo joen verran ektolimaa, ja muinainen hallitsija pakenee taulusta ja uhkaa sivilisaatiota.

Miksi katsoa Ghostbusters II? Elokuva ei aivan nouse edeltäjänsä tasolle, mutta koplan sanailu on yhä hauskaa ja protonisäteet melkoisen siistejä. Pahis ei kyllä ole mikään vaahtokarkkimies, myönnettäköön.

Comon virallinen kanta on, että ektoplasma elokuvassa tekee elokuvasta aina katsottavan. Vaikka 21 onkin kelpo tekele, jättää sen ektoplasmattomuus elokuvan kilpailijansa varjoon.

Joten: käännä kanava Neloselle kello 21.30 ja katso Ghostbusters II. Sitä ennen voit kyllä vilkuilla 21:ä ja tehdä oma päätöksesi. Se alkaa 21.00 TV Viideltä.

Lisää luettavaa