Tässä on Vexi Salmen hauta – näky on koruton keskellä kesää

Vexi Salmen haudalla näky on vaatimaton.

Julkaistu:

Suomalaisen iskelmän suurimpiin tekijöihin kuulunut Vexi Salmi kuoli 8. syyskuuta 2020. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.

Salmi menehtyi Terhokodissa Helsingissä. Kuolinsyyksi kerrottiin nopeasti edennyt vaikea sairaus.

Hämeenlinnassa vuonna 1942 syntynyt Salmi tunnettiin ennen kaikkea sanoittajana. Hänen uransa kietoutui tiiviisti Irwin Goodmaniin, jonka lapsuudenystävä ja pitkäaikainen työpari hän oli.

Salmi kirjoitti uransa aikana valtavan määrän laulutekstejä. Teoston tietokantaan niitä on merkitty yli 5 000, ja tuhansia niistä on levytetty. Hänen kynästään syntyivät muun muassa Irwin Goodmanin protestilaulut sekä lukuisat muut kuuluisat suomalaiset iskelmät.

Lue myös: Irwin elää sittenkin – Suomen suvessa kiertää kaksoisolento, joka näyttää samalta ja laulaa kuin hän

Lue myös: Lohduton näky Irwin Goodmanin muistomerkillä – varas iski

Salmi työskenteli myös levytuottajana ja pyöritti ohjelmatoimistoa ja levy-yhtiötä. Lisäksi hän kirjoitti kirjoja, kolumneja ja näytelmiä sekä tuli tunnetuksi taiteenkeräilijänä.

Vexi Salmi on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan.

Näky haudalla on keskikesällä heinäkuussa varsin vaatimaton. Yhden yhtä kukkaa tai muistamista haudalla ei ole – vain haalistuneita ja kuivuneita kasveja ja rikkaruohoja. Hautapaikka löytyy osastolta K44.

Kuva: A K