Archie Cruz on kertonut nelinkertaistaneensa tulonsa ja saaneensa akustisia keikkoja nyt kaksi kertaa enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Hän kertoo asiasta Insta-postauksessaan.
Taustalla ei hänen mukaansa ole mitään kallista markkinointikikkaa tai erityistä suhdeverkostoa. Selitys kuulostaa lopulta varsin arkiselta: töihin mennään ajoissa, homma valmistellaan kunnolla ja ihmisiä kohtaan käyttäydytään hyvin.
Lue myös: Archie Cruzilta huomiota herättävä kuva – ”Komea ilmestys”
Lue myös: Archie Cruzilta harvinaisia kuvia perheestä
Archie Cruz tunnettiin pitkään Santa Cruz -yhtyeen keulahahmona ja englanninkielisen hard rockin esittäjänä. Viime vuosina musiikin suunta on muuttunut, ja hän on julkaissut sooloartistina härmänkielistä musiikkia.
Ensimmäinen niistä oli kesällä 2024 ilmestynyt Elossa Vielä. Vuonna 2025 seurasivat Seitsemän Merta ja Sydänäänii. Maaliskuussa 2026 julkaistu Miehen taakka on hänen tuorein suomenkielinen singlensä.
Sydänäänii liittyy Archien omaan alkoholismiin ja Minnesota-hoidossa saamiinsa kokemuksiin.
Kappaleessa lauletaan siitä, kuinka laulun kertoja on kaivannut läheisiään, vaikka nämä ovat olleet hänen ympärillään.
Summa summarum, nyt keikkoja on mukavasti, ja mikä ettei, Archie on ammattinsa todella osaava taiteilija.
Artun verotettavat tulot olivat viime verotuksessa 3 euroa, joten Elon laskuopilla ne tulevat olemaan seuraavaksi nelinkertainen määrä eli 12 euroa.
Leikki leikkinä. Arttu omistaa Young ’n’ Restless Productions -nimisen toiminimen, jonka todellinen laskutus jää piiloon, koska elinkeinoharjoittajan liikevaihto ei ole julkinen tieto.