Pate Mustajärven hautakivestä nousi somekohina – katso tuore kuva

Paten hauta herätti keskustelun. Monien mielestä turhaan.

Julkaistu:

Pauli ”Pate” Mustajärvi kuoli tapaninpäivänä 26. joulukuuta 2025. Syöpää sairastanut laulaja oli kuollessaan 69-vuotias.

Paten hautajaiset järjestettiin läheisten ja ystävien kesken perjantaina 16. tammikuuta 2026. Hänet siunattiin Lamminpään kappelissa ja haudattiin sukuhautaan Lamminpään hautausmaalle Tampereelle.

Hauta on tällä hetkellä kukkien ympäröimä ja näyttää hyvin hoidetulta. Paten elinvuodet on kirjattu hautakiveen kiinnitetyllä laatalla.

Juuri nimilaatta ja hautamuistomerkin vaatimaton ulkonäkö ovat nyt herättäneet keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Osa kommenteista on ollut sävyltään sellaisia, etteivät kaikki ole pitäneet niitä edes asiallisina.

– Oishan Pate ansainnut jotain suurempaa, kertoo mielipiteenään eräs.

– Nyt on säästetty väärässä paikassa, möläyttää toinen.

Yksi kirjoittaja arvostelee sitä, ettei Paten nimeä ole kaiverrettu suoraan hautakiveen.

– Ei ole nimeä kaiverrettu kiveen vaan lätkäisty halpa laatta.

– Kovin on vaatimaton, kolmas toteaa.

Keskustelussa on kuitenkin muistutettu, että nimilaatan käyttäminen on hautausmailla tavallista. Laatta ei myöskään millään tavalla himmennä Paten muistoa tai hänen elämäntyönsä merkitystä.

Moni on puuttunut myös siihen, kuuluuko hautakiven ulkonäön arvosteleminen ulkopuolisille lainkaan.

– Eiköhän se ole Paten omaisten asia minkä laittavat! Tee sinä miten haluat ja anna myös muitten tehdä miten haluavat, kirjoittaa muuan.

Yksi keskustelija pohtii, että vaatimaton ratkaisu on voinut olla Paten oma toive.

Lue myös: Pate Mustajärven tytär paljasti Seiskassa: Juttelee isänsä kanssa usein

– Ehkä Pate halusi näin että matala profiili asiassa. Ehkei kannata paljon kommentoida kun ei tiedä miten asia on, tuumaa yksi kirjoittaja.

Ilkeiksi ja ajattelemattomiksi koetut kommentit ovat saaneet muut puolustamaan sekä Paten läheisiä että hautakiveä.

Lue myös: Jenni Mustajärvi kertoo hetkestä sairaalassa – liittyy Paten viimeisiin aikoihin

– Voi että ihmiset hyvät jotka ilkeästi kommentoivat. Ei kai kiven koolla tai ulkonäöllä ole niin väliä ja josko Paten ihan ite haluama/omaisten… Tärkeintä lienee itse ihminen joka oli ja soi iloa kuuntelijoille! kertoo mielipiteensä eräs.

– Eiköhän ihminen ole sydämessä, kuittaa lopuksi joku.

Lue myös: Tältä näyttää Reijo Taipaleen hauta – 7 vuotta kuolemasta

Lue myös: Armi Aavikon haudalla pysäyttävä näky

Lue myös: Tässä kunnossa Matti Nykäsen hauta on

Lamminpään hautausmaa sijaitsee osoitteessa Rauhantie 21, Tampere.

Katso kuva alta:

Kuva: Ari Kuivalainen